Uhkapelikäyttäytymistä selvitettiin tieteellisellä kokeella

Julkaistu 26/06/09 - Kirjoittanut Simon Nyström Casino Uutiset

On tunnettu tosiasia, että rottia ja muita eläimiä käytetään erilaisiin tieteellisiin tarkoituksiin lähinnä; esimerkiksi lääkkeiden prototyyppien, meikkien ja uusien laitteitten testaukseen. Hiljattain saimme kuitenkin kuulla uutisen siitä, että laboratorion koe-eläimien avulla pyritään nyt mallintamaan ihmisen uhkapelikäyttäytymistä.

 

Laboratoriokoe

Ryhmä UBC:n tutkijoita on järjestänyt laboratoriokokeen, jossa rottia käytetään mallintamaan uhkapeleistä intoilevien ihmisten käyttäytymistä. Asetelman tarkoituksena on tunnistaa mahdollisia parannuskeinoja peliriippuvuuteen. Peliriippuvuus on aiheuttanut kasvavaa huolta myös nettipelien maailmassa.

Rotat pelaavat todennäköisyyksillä

Huolellisesti suunnitelluissa ja valmistelluissa laboratorio-olosuhteissa tehtyjen testien perusteella tieteilijät tulivat siihen johtopäätökseen, että rotat itse asiassa kykenevät pelaamaan todennäköisyyksillä. Sen jälkeen tiedemiehet pystyivät osoittamaan, että kyvyn tehdä oikeita uhkapelipäätöksiä ja rottien kehossa esiintyvien serotoniini- ja dopamiinimäärien välillä oli selvä yhteys.

Testien perusteella vaikutti siltä, että ne rotat, joilla oli kehossaan suuremmat määrät kumpaakin hermoston välittäjäainetta, esittivät "järkevämpää" uhkapelikäyttäytymistä ja tekivät siis järkevämpiä uhkapelipäätöksiä. Tämän mielenkiintoisen tuloksen jatkotutkimus on ehdottoman tarpeellista, mutta ensimmäiset tulokset ovat lupaavia ja ne tuovat tieteellistä ymmärrystä usein irrationaalisena pidettyyn ihmisten uhkapelikäyttäytymiseen.

Rat Pack -peliautomaatti

Voi olla, että tämän artikkelin luettuaan moni haluaa tehdä omia kokeitaan. Ei kannata tuhlata aikaa, sillä Rat Pack -peliautomaatti antaa oivan mahdollisuuden laittaa rotat vilisemään automaatin keloissa ja tuomaan käteistä taskuun.

Rat Pack -peliautomaatti löytyy lähes kaikilta Microgamingin casinoilta kuten esimerkiksi Spin Palace Casinolta.